torstai 27. tammikuuta 2011

Hedelmäbaari


Kahvin juonti on niin vanhanaikaista puhumattakaan limpparista. Mikä onkaan mennä hedelmäbaariin jossa tehdään odottaessa tuoreista hedelmistä mehu tai smoothie tilauksen mukaan. Tykkään!

tiistai 25. tammikuuta 2011

Asia paita!



Tämmöinen oli myynnissä. Olipahan hieno.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Intialaisen pöperöt


Kävin syömässä intialaisessa ravintolassa. Tandoori puu uunissa oli indiaani värkännyt ruokaa. Piti vetää naamaan tandoori mix setti jossa oli lihaa vähintään puoli kiloa ja sitten päälle riisiä ja parin sortin leipää ja olut + mangosnapsi.

Hyvää oli ja suuri on ihmetys miten voi olla intialaisissa ravintoloissa eroa.

Nam!

Päivitetääns välillä


Joo. On ollut ihan liikaa tekemistä ja kun on pimeä aika niin on ollut myös väsymystä ja kun saunakin on ollut valmis, niin onhan se mukavampaa käydä lämmittelemässä vanhaa ruumista, kuin istua tietokoneella. Tähän kun lisätään vähän tietoteknisiä ongelmia niin vot.

Kännykänkin vaihdoin tuossa jo viime vuonna. Peli oli halpa (117e) ZTE Blade. Voittaa mennen tullen joka ainoan nokijalaisen mitä minulla on ollut. Tyytyväinen olen moiseen kapineeseen ollut, paitsi: pitihän sitä yrittää tuunata ja sainhan siitä kameran solmuun, joka on myös yksi syy että päivityksiä ei ole tullut. Nyt kännykin taas toimii 100%, niin voin ilahduttaa teitä kaikkia 1-3 lukijaani mitäänsanomattomalla jorinalla.