tiistai 28. helmikuuta 2012

Kuinka olenkaan tullut toimeen ilman tätä!


Stereoketsuppi. Keksintöjen klassikko. Kuinka paljon voinkaan säästää aikaa kun nyt tulee kerralla kaksi vanaa ketsuppia.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Ei pistoleeroille!


Vaikka Hondurasin vierailu on ollutkin varsin viihdyttävä ja kasvattava on aika jatkaa eteenpäin.

Yhtä asiaa olen kyllä ihmetellyt kovasti. Täällä on näet nähnyt enemmän aseita kuin keskiverrossa amerikkalaisessa villin lännen elokuvassa.

Ihan joka paikassa on aseistettu vartija, varsinkin mantereen puolella. Esimerkiksi pankissa oli 4 konepistoolein varustettua vartijaa. Kun sitten menin kyselemään että missähän se pankkiautomaatti olisi, niin kaveri rupesi osoittelemaan konekiväärillä suuntaa ja hosui sen kanssa sitten päin naamaa. Hauskaa.

Samoin suomalaisesta ihmeelliseltä tuntuu että mm. linja-autossa, ruokakaupassa, pankkiautomaatissa jne. on aseistettu vartija. Ja aseet ei ole mitään pippurisumutteita vaan kunnon konepistooleja tai pumppuhaulikoita.

Onhan se sinäänsä hyvä, ettei gringo mene kokeilemaan varmaan tuollaista paikkaa ryöstää.

Samoin nuo ei aseita kieltoja on kauppojen ja ravintoloiden yms. ovilla.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Hevosongelma


Jos hondurasilaisella ei ole oikein pihaa missä syöttää hevostaan ja tien penkalla kasvaa heinää. Hevosta ei kuitenkaan passaa köyttää kiinni yhteen kohtaan, koska siinä ei heinä riitä.

Miten ratkaista ongelma?

Helppo juttu. Köytetään hevosen etujalat toisiinsa kiinni, niin se ei ehdi päivän aikana karata kovin kauas. Varsa taas ei lähde emonsa luota kauas.

Kätevää!

perjantai 24. helmikuuta 2012

Auringon lasku


Kuvasin eilen illalla auringonlaskun. Suomalaiselle on ihmeellistä kuinka nopeasti se aurinko häviää "pinnan alle". Minuutissa koko "pallo" katoaa.

Tunnelmaa luo rakennustyömaan äänet.

Roatan


Tulimme tänne Roatanin saarelle. Homma tuntuu vähän hassulta, kun tuolla mantereen puolella on tosi köyhää ja kaupungeissa aika sotkuistakin.

Täällä sitten on pidetty amerikkalaiselle turistille paikat hienoina. Miksei sitä roskista voisi olla olemassa alkuperäisasukaskylässäkin.

Mutta mukavaahan se on ollut rannalla rötköttää ja jotain snorkelointia tai muuta helppoa välillä harrastaa.





torstai 23. helmikuuta 2012

Sademetsässä


Sademetsässässä

Käytiin joku päivä sitten retkiretkellä Pico Bonito ja Nombre de Dios kansallispuistojen alueella.

Löysä tylsä turisti käytti apunaan opasta ja nukkui yönsä hienossa puumajassa.

Maisemat olivat kyllä uskomattomat...






keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Terveisiä Hondurasista


No joo. Nyt on kohta viikko ihmetelty täällä ja vielä pari viikkoa on jäljellä. Nyt olemme pääasiassa asustelleet täällä Tocoassa.

Pistän tähän vähän jotain kuvia maisemista ja paikoista.

Eilen käytiin Trujillossa. Siellä oli uskomattoman hieno ranta. Paikka oli kai nimeltään Campamento kaupungin ulkopuolella.

Söimme siellä parasta kalaa mitä koskaan olen syönyt. Se oli jotain punakalaa, eli ilmeisesti jonkilainen ahven. Lisäksi oli herkullisia banaanilastuja.

Toinen huomio tuosta paikasta oli se että sen lisäksi että siellä oli täydellinen ranta ja uima-allas + maisemat, siellä ei ollut juuri ketään. Päivän vietto siellä + kala + viini + jälkiruoka kahvit kakun kanssa maksoi noin 15 euroa hengeltä.

Muutoinkin tämä on kyllä kovin kaunis maa, kunhan ihmiset eivät vain hökkeleillään ja roskillaan sitä pilaisi.

Käymättä on vielä monta hienoa paikkaa, toki kait sademetsässä ja Karibian saarilla on käytävä. Saapas nähdä ehtiikö?










perjantai 10. helmikuuta 2012

Kiva kuorma


Eipä näyttänyt poliisit tykkäävän.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Matkaa pukkaa


Toivottavasti n. 21 tunnin kuluttua perillä, mutta missä?

maanantai 6. helmikuuta 2012

Mainonta myy


Ostin sukat. Oli sukkiin laitettu semmoinen hieno herrasmiehen kuva, että pakkohan ne on ostaa.

Taitaa arvot olla erilaiset epsanjalaisessa maailmassa. Pitäisiköhän käydä tutkimassa minkälainen maalima (tahallinen ja ärsyttävä savolainen kirjoitus ja lausuntavirhe) se siellä on.

Kiero savolainen


Lainasin kirjastosta hauskan kirjan: Suomesta rakkaudella.

Luvussa joka käsitteli Suomen eri heimoja oli hauska kuva kierosta savolaisesta.

Tottahan se on vai lienekkö ei se ole...

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Onko mitään järkeä?


Siis pakkasessa. Mutta viikon päästä helpottaa. Ainakin mulla...