perjantai 28. syyskuuta 2012

Miten tässä nyt taas kävi

Tulostin hajosi, tietokone hajosi ja kännykkä ei ole ikinä toiminutkaan.

Tulostimen ostin ja vertailtuani ostin Samsungin.

Tietokoneen sain kodinkoneliikkeen turvasta uuden ja kun viimevuoden mallia ei ollut enää myynnissä piti valita uusi ja valitsin Samsungin.

Kohta vuoden olen Motorolan puhelintani kiikuttanut huoltoon ja nyt lupasivat uuden, mutta ei viiimevuotista puhelintakaan enää ollut, joten sain valita jonkun toisen ja otin Samsungin kun päikseen sain.

Tänään mä hoksasin että nyt on ns. kaikki munat yhdessä korissa ilmiö kun kaikki yleisesti käytettävä elektroniikka on Samsungia.

Katsotaan mitä korealaiset on saaneet aikaiseksi.

Tietokoneesta ainakin löytyi semmoinen hassu juttu, että vaikka Windows on suomeksi, olivat Windowsin äänien nimet koreaksi. Pitänee opetella.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Menikö se rikki?

Mitä ihmettä tapahtui?

Ajovalopolttimo paloi.

Ohjekirja kertoo: "Valitettavasti polttimoiden vaihtaminen itse ei ole enää mahdollista" Kätevää ja fiksua! Vaihdoinpa silti.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Upeata journalismia viime päiviltä

Tuossa yllä on pari hienoa uutista viimeiseltä kahdelta päivältä.

Onhan se aikamoinen "toimittaja" joka tekee 4 lauseen "uutisen" jossa toisessa lauseessa sanotaan miehen olleen kuollut, mutta toisessa lauseessa todetaan ettei ole varmaa onko hän selvinnyt hengissä?

Hengestä hengenravintoon ja toiseen uutiseen, jonka otsikkoa "toimittaja" ei ollut ehkä ihan täysin ajatellut. Raamattu pesi likaiset kalsarit!

Ehkä se lukutaitoinen "toimittaja" ei ollut paikalla kirjoitushetkellä, jolloin paikalla oli vain Copy-paste tai "kirjoitus"taitoinen "toimittaja".

Niin ja hesaristahan nämä molemmat jutut olivat. Ai niin. Hesarihan muuttuu maksulliseksi, koska "Hesarin ytimessä on laadukas journalismi"

http://www.hs.fi/digilehti/kotimaa/Hesarin+ytimess%C3%A4+on+laadukas+journalismi/a1345691655953

Laitetaan vielä linkit näihin kahteen uutiseen. Tiettyhän niitä on kohta editoitu.

http://www.hs.fi/kotimaa/Ammuttu+mies+kuoli+Keuruulla/a1305598389552

http://www.hs.fi/ulkomaat/Elviksen+Raamattu+pesi+likaiset+kalsarit+huutokaupassa/a1305598200913