keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Merkittäviä kehityskuluja viime vuosikymmeninä

Minusta on hienoa että ollaan siirrytty lampunvarjostimista valaisimiin.

Mitä ihmeen järkeä on laittaa lamppu ja sen eteen tai ympärille sitten hökötys joka estää valon näkymisen. Kuvassa näkyvällä keksinnölläkin saadaan aikaan tosi hyvä valaistus. Varmasti-joo...

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kannattiko taas säästää

Venäjäläiset oli vähän huijanneet ottamalla matalamman autopaikan, kuin mitä auto oli laivalle.

Sittenhän se katto otti kiinni?

Köyhän ei kannata säästää vai miten se oli?

lauantai 23. marraskuuta 2013

Minusta on tullut wanha ihmiäinen

Näin tuossa 30-luvulla otetun valokuvan. Tarkasti katsomalla mökki löytyi sieltä. Vaikka vuonna 20 se pitäisi papereiden mukaan ollakin rakennettu.

Mutta silti oli jänskää. Joskus nuorempana ihmetteli kun joku wanha ihminen näki jonkun suttuisen mustavalkovalokuvan ja innostui kun näki siinä jonkun tutun rakennuksen tms. Mitä tämä kertoo minusta?

Kasvamista vai vanhentumista?

perjantai 22. marraskuuta 2013

Ruska ja ... tuska?

 Kävin kävelyllä ja metsässä oli jonkun kesämökki. Käämi on ilmeisesti mennyt kun tuollainen kyltti on paikalle ilmestynyt. Ehkäpä tätä ei olisi pitänyt julkaista, mutta on se jotenkin vaan pakko.

Jotta ei jäisi negatiivinen kyltti mieleen niin pitääpä laitaa vielä maisemakuva kun joissain rypäleissä oli vielä ruskalehdet tallella.

torstai 21. marraskuuta 2013

Ei se ole tyhmä joka myy vaan se joka ostaa

Korpilahdella ajelin keskiviikkona. Kun alkoi ylämäkeen ohituskaista, niin ohi meni 2x sitikkaa ja 1x kia. Itse ajoin vakionopeudensäätimellä rajoituksen mukaista maksiminopeutta.

Arvoitusleikki. Mitä tapahtui kun 2 kaistaa loppui?

A) Vauhti tippui 10km alle rajoituksen
B) Citikka ja Kia kuski on hyvä, älykäs ja joustava kuski.

Turha todetakaan toista vaihtoehtoa oli todella vaikea keksiä ja se on täyttä fiktiota.

Huomaa tähti.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Iik. meidän takametsä on katkaistu

 Voi voi. Meidän takametsässä meni polku oikein taianomaisen vanhan metsän poikki.

Vaan eipä mene enää. Sen vähän oli sellaista huikua tässä puiden katkonnassa että liekö sinne olisi tulossa jotain muuta tilalle kuin metsää.

Koiraakin järkytti.


Vuosirenkaita laskin 98 tai 99 kpl.

Maaninka

Oi-joi mikä City! Huomatkaa että infon ja bensa-aseman yhteydessä on myös käytettävänä PUHELIN!

Hitsi kun oli sen verran kiire, etten ehtinyt käydä katsomassa toimiiko se kolikoilla (markan vai euron) vai tarvitaanko ehkäpä kätevä puhelinkortti!

torstai 7. marraskuuta 2013

Datsunin öljynvaihto

Huonosti menee. Ostin kesällä hätävara-autoksi Nissan Almeran ja kun se on toiminut niin silläpä on sitten ajeltu. Tiet on nyt niin huonoja, että mitäpä siellä parempia autoja särkemään.

Tätä voi joku kyllä jo ihmetellä, että sain innostuksen vaihtaa Almeeraan öljyt. Ajattelin kurkata ohjekirjasta mahtaisiko siellä olla oikein öljytilavuus merkittynä, niin eikös ihmettä. Ohjekirja ei keskittynyt vain kertomaan miten ovi avataan vaan siellä oli HUOLTO-OHJEITA!

Tuntuu nykypäivänä käsittämättömältä. Jossain uudemmassa autossa sanottiin että rekisterikilven valoja ei ole tarkoitettu vaihdettavaksi itse, puhumattakaan että siellä olisi ollut jotain öljynvaihto ohjeita.

Maailma muuttuu ja kehitys kehittyy.

Jos tehdään nykyisiin korjaamohintoihin markkakonversaatio, niin kuinkahan moni olisi ollut markka-aikaan valmis maksamaan vaikka 500mk tunti siitä että joku vaihtaa autoon öljyt?

Huvittavaa oli myös tuossa öljynvaihto-ohjeessa: "Käytetty öljy on ongelmajätettä, jota ei saa kaataa maahan, järveen, viemäriin tms."

Onko joku oikeasti niin tyhmä että käy kaatamassa jäteöljyt järveen?

lauantai 19. lokakuuta 2013

Google mapsin luotettavuus

Nojoo. Olisin tarvinnut saada tulostaa kartan Nilsiän keskustasta, niin että siinä on jo vuodenvaihteessa 2012/13 vaihtuneet tien nimet.

Semmoista karttaa ei mistään löytynyt, niin ajattelinpa sitten ilmoittaa Googlelle että muokatkaa karttaanne.

Yksi kohta joka oli muuttunut on tuossa kunnantalon yläpuolella oleva ex-koulutie joka muuttui ilmoitukseni mukaan "Matintieksi" (tai siis vanhaa Matintietä jatkettiin myös Koulutien kohdalle) ja Googlella se todellakin muutettiin Matintieksi.

Osaakohan ne siellä Googlella lukea Suomea?

Karttaa klisauttamalla se suurenee ja ainakin toistaiseksi sama löytyy myös Google mapsista.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Lunta

 Nyt sitä taas tulee. Oi että kun nyt pääsisi lämpöisen maille.

Arvatkaa onko meillä pihatalkoot huomenna...

Lunta oli tullut varmaan 30 senttiä. Kaikki on jäässä ja menee rikki.


maanantai 14. lokakuuta 2013

Matkoillani satuin Böblingeniin ja siellä on semmoinen paikka kuin Meilenwerk. Paikassa on useampi historiallisia autoja myyvä liike ja siellä järjestetään tilaisuuksia ja sen lisäksi löytyy myös V8 hotelli jossa voi yöpyä vaikkapa Ferrarista tehdyssä sängyssä.

Paikka oli vakuuttava. Harva automuseo pystyy samaan kuin nämä myymälät. Nuo kaikki vehkeet on siis myynnissä:

linkki

Mutta tarkkasilmäinen huomaa ehkä huvittavimman asian kuvassa jossa näkyy Lamborghinin korjaamo joka on auki illalla 20.00 asti. Siellä huoltomies ruuvaa ilmeisesti omaa Volkkarin T4 pakua.

maanantai 30. syyskuuta 2013

Tyhmä lumisade

Jopa ihanaa että ekan kerran lunta tuli jo 25.9.13. Minä en kyllä lumesta oikein tykkää, enkä talvesta.

Itseasiassa en ollenkaan. :(

perjantai 20. syyskuuta 2013

IAA Frankfurt 2013

Tulipa käytyä Frankfurtin autonäyttelyssä. Voi sitä pellinkiiltoa ja väenpaljoutta...

Laitanpa kuvia jakoon: Klikkaa tästä!

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Pätkä hiase

Tämmöinen on Suonenjoella. Uljas peli!

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kolmivärinen Sädevalaisin!


Kaveri oli saanut mummon perinnön. Minä arvostin kyllä korkealle tuota kolmiväristä sädevalaisinta joka oli AVAAMATTOMASSA PAKKAUKSESSA!!!

Kuka muistaa vielä tällaisen kapineen, valon saa punaiseksi tai vihreäksi liu'uttamalla värikalvon sivulla olevia vipuja käyttäen. VAPISE LED TEKNIIKKA!

Lisäksi täysin virheettömässä kunnossa oleva itäsaksalainen joulukynttelikkö herätti kummastusta.

Kun minä kuolla kupsahdan, niin joku varmaan ihmettelee minulta jääneitä tavaroita. mm. AVAAMATON CDR levy!

Vaikkakin kaikki kunnia vanhan sukupolven ihmisille jotka osasivat käyttää niin taloja kuin tavaroita säästellen. Me nykynuoret ja me keski-ikäiset jätämme asiat vähän rempalleen, niin etteivät ne kestä ja siksipä ei meille kannata valmistaakaan mitään joka kestäisi edes vuoden. Jos sitä miettii, niin se on aika surullista.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kirsikkasato

Keväällä oli satoja raakaleita.

Ryökäleen tuuli tiputti ne. Sato: 2 kpl.

tiistai 6. elokuuta 2013

Kumpi on parempi?


Pysähdyin matkallani käyttämään koiraa lenkillä. Kaksi peräkkäistä tietä omasivat hauskat nimet.

Kummassako näistä haluaisit mieluummin asua?

lauantai 3. elokuuta 2013

Wanha kartta

Remonttia tehdessä löytyi vanha kartta. Yhden professorin mukaan tuo on ajalta ennen sotia, joten professoria on varmaan uskominen.

On ne olleet aikoja, kun koulussa on opetettu sitä missä asuu puolisivistyskansalaisia ja neekerejä (ei neekereitä). Tosin jos minulta kysytään niin puolisivistyskansalainen kuulostaa loukkaavammalta kuin neekerejä.

Tiedä häntä. Molemmat lienee aika epäkorrekteja nykyaikaisesti ajateltuna.


lauantai 20. heinäkuuta 2013

Kunnon maitoa

Sainpa yhdestä maalaistalosta kunnon ternimaitoa. Tulipa hyvää pannaria ja juustoa. Nam!

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Ärsyttävä lintu

Menin istumaan ja lukemaan kirjaa joen rantaan.Eikös siihen tullut sitten tyhmä joutsen syömään kuollutta kalaa ja koko seutukunta haisi kuolleelle kalalle.

Sitä minä en kyllä tiennyt aikaisemmin että joutsenet on myös lihan syöjiä. Näköjään

Alpit

Viime viikolla tuli käytyä Alpeilla patikoimassa. Ihan jees oli maisemat.

Pistänpä tähän muutamia kuvia. Ja edelleenkin kuvaa kliksauttamalla saa isommaksi...














Suhteellisen äänekkäitä ovat paikalliset lehmät. Tietääpähän missä ovat menossa...

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kuin kaksi marjaa

Juhannuksen seuduilla tuli oltua reissussa asuntovaunun kanssa. Hauskaa oli, kun viereen sattui just täsmälleen samanlainen Hobby kuin meidän perintökalleus.

Lieneekö ulkomailta?

 Pilvetön taivas ja autio hiekkaranta meren äärellä.

Ei varmaan ole Suomesta. Vai onko?

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Eurokonversio

Huoltoasemalla Saksassa oli eurokonversaatio taulukko E/DM.

Huomaatteko mitään ihmeellistä.

asteikko on välillä 0,77-1,28E.

Nykyään halvinkin polttoaine menee tuon taulukon yläpään yli.

Mikään ei ole kallistunut viimeisenä 10 vuotena. Eihän?

torstai 13. kesäkuuta 2013

Hieno matkabagaasi

Tein Saksan kämpälle pientä saunaa. Viimeksi täällä ollessa tulin autolla ja otin hienot tervaleppä paneelit mukaan. Sittenpä huomasin että oho, laskinkin ne väärin.

Sitten piti jättää lyhyet seinät kesken ja nyt sitten pakkasin lentskariin tuollaisen tyylikkään kutistemuovista ja pakkausteipistä tehdyn ruuma-matkatavaran. Sallittua oli ottaa 15kg mukaan, niin paino oli 14,8kg.

Kätevää eikö totta.

Ulukomailla matkustaessa tuo turvallisuuden tunnetta se kun on jotain tuttua mukana, kuten kotimaista, virolaista puuta.

Pikkuisen vähän nolotti tuo paketti lentokentällä. Checkinin tyttö kyseli että mitähän sinulla mahtaa tässä olla mukana. Sanoin että on vähän noloa, mutta siinä on paneelia. Eipä siinä mitään hän sanoi ja kun lähdin pois niin se kuuluttaa kuuluvalla äänellä radiopuhelimella että sieltä tulee nyt semmoinen oudon näköinen paketti, siinä on PANEELIA! Ja ympärillä olevat tuijottaa.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

UKK

Kävin Pielavedellä. Eipä suotta ollut elämys!

Vielä suurempi elämys oli nähdä Kekkosen syntymäpirtin sisäänpääsyhinnasto. 5 euroa per naama.

Tämähän on sikäli hienoa suomalaista kansallishistoriaa, sillä tämän pirtin osalta käytettiin kuvankäsittelyä ehkäpä ensimmäistä kertaa suomalaisessa poliittisessa mainonnassa.

Mitä ihmettä saatat kysyä?

Lainaus wikipediasta:

"Korostaakseen kansanomaisia lähtökohtiaan Kekkonen oli maininnut kasvaneensa savupirtissä eli niin köyhässä talossa, ettei siinä ollut edes savupiippua (Suomen syrjäseuduilla savupirtit eivät vielä 1900-luvun alussa olleet harvinaisia). Todellisuudessa tupa olikin aluksi savupirtti, mutta Juho Kekkonen rakennutti tupaan uunitakan ja savupiipun vähän ennen Urho Kekkosen syntymää. Vuonna 1949, kun Kekkosesta ryhdyttiin toden teolla tekemään presidenttiä, Lepikon torpan vanhasta valokuvasta retusoitiin savupiippu pois."

torstai 25. huhtikuuta 2013

Pitäisiköhän hankkia vetokoukku?

Ja sitten se jäähallinkokoinen asuntovaunu. Smartti olisi jo niin kerran semmoiseen saa koukun niin miksei ryhtyä karavaanariksi?

torstai 28. maaliskuuta 2013

Upea kiituri!

Ja vuosikertaa 89! Nyt mulla menee tosi hyvin. Tarkkasilmäinen katsoja huomaa pesuainepullon. Pesin wuntsikan hajua pois tuolta autosta.

Wunderbaumin keksi muuten joskus 50-luvulla kaksi kaveria jotka kuskasivat sikoja ja miettivät että tälle hajulle pitää tehdä jotain. Ehkä se sika olisi kuitenkin ollut paremman hajuinen kuin wuntsikka.

Eikö tuo lumi jo riitä


Nyt kun sitä tuli vielä katoltakin kasa alas, ei nää enää ikkunasta mihinkään. Ärrin murrin.

Niin sitä oli kyllä pari vuotta sittenkin. Arkistojen aarteita:

http://jarmovartiainen.blogspot.fi/2011/03/onko-paljon-lunta.html

Tosin nyt mä olen lapioinut sitä välissä jo matalammaksi, niin jotenkin tuntuu että nyt sitä on vielä enempi...

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Panoraama kuvausta

Maaliskuun alussa käytiin tukholmassa. Ei satanut vettä ja räntää vaan aurinko paistoi?

Varmaan se liittyy jotenkin siihen että ruotsalaisilla on aina asiat jotenkin paremmin? Pitipä sitten kokeilla taas panorama valokuvausta. Kuvaa klikkaamalla taas isommaksi.