lauantai 28. kesäkuuta 2008

Piiiitkä päivä

Viime perjantai-aamuna, kiitos edellisessä kirjoituksessa mainitun kauppiaan jouduin lähtemään kilvittämään autoa kaverille. Olin vähän ennen kello 7ää tuolla rekisteröintivirastossa ja homma olikin valmis sitten jo klo 8.30.

Tämän jälkeen lähdin viemään tuota autoa valmiiksi parkkiin Frankfurt-Hahnin kentälle, kun edellä mainittu kaveri saapuu sitä sieltä hakemaan lomareissulleen maanantaina.
Tästä ajelin sitten iloisesti 130 km matkan Frankfurtiin katsomaan yhtä asuntovaunua. Vaunu oli hyvä ja hieno, mutta matka sinne oli hankala, koska tietenkinhän juuri sillä tiellä mitä olin ajamassa tehtiin jotain korjausta ja tie oli supistettu yhdelle kaistalle joka aiheutti 5 kilometrin jonon.

Tästä päästyäni pääsin yhdentoista aikoihin ajelemaan Hannoveria kohti.

Mutta sitten...

Matkalle sattui ensin yksi pieni neljän kilometrin jono ja siitä päästyäni vauhti pysähtyi aivan täydellisesti.

Joku typerä höyrymakkara oli päättänyt sitten kuljettaa yli kahden promillen kännissä rekalla vähän yli kahtakymmentätuhatta litraa happoa. Ja se rekkahan oli sitten ihan väkisin pitänyt kaataa neljälle kaistalle pohjois-etelä ja itä-länsi suunnassa kulkevien moottoriteiden risteykseen kesälomien alkamispäivänä.

Onko vaikeata arvata minkänäköinen ruuhka siitä syntyi. Radioarvioiden mukaan jonossa oli 30-40tuhatta autoa. Tuossa on muuten linkki saksankieliseen uutiseen ja sieltä löytyy videokin asiasta:

http://www.hr-online.de/website/rubriken/nachrichten/index.jsp?rubrik=15662&key=standard_document_34588110

Kaksi ja puolituntia paikallani odoteltuani tapahtui semmoinen ihme, mitä en ole koskaan aiemmin nähnyt. Poliisi tuli ja käski kääntää moottoritiellä auton ympäri ja ajaa edellisestä exitistä ulos. Pääsinkin näin sitten jumissa olevalta tieltä pois, mutta sitten pääsin ajamaan tuota tietä etelää kohti, mutta pohjoiseen johtavat tiet oli jumissa. Pysähdyin levikkeelle ja kyselin siihen pysähtyneiltä poliiseilta mitä kautta voisi ehkä päästä ja kauanko tie on suljettuna. Poliisit kertoivat että tie on suljettu ainakin 6-7 tuntia ja että heilläkään ei ole mitään havaintoa mitä kautta pääsee...

http://uk.youtube.com/watch?v=Sg6FvbGwTLU

Kurvailin lopulta landestrasseja pitkin paikan ohi ja pääsin jatkamaan kohti pohjoista. Sen jälkeen vuokrafordi sai tehdä parhaansa, matkalla Hannoveriin. Paras oli 13 minuuttia, mitä pystyin pitämään lusikan lattiassa hellittämättä yhtään. Vähän pelotti tuollainen Ford Fusion kyyti.

Hannoverissa oli jaksanut autonmyyjä odottaa ja sain kaverille matkaan mukaan varaosakäyttöön tarkoitetun 940 volvon, jolla lähdin sitten puskemaan Tanskan ja Ruotsin läpi. Hampurissa oli taas ruuhkaa ja molemmillekin lautoille tulo meni jotenkin kehnosti, että siellä joutui odottamaan.

Lopulta saavuin aamulla 3.07 Ruotsiin ja lautalle Kapellskäriin piti ehtiä 8.30 mennessä. Hirveällä puristamisella se onnistui, mutta taisi mennä ajoittain vähän ylinopeuden puolelle.

Sen verran alkoi ukko olemaan puhki, niin että perinteinen ilonaihe, eli Hölömörön risteyskään ei enää huvittanut...



perjantai 27. kesäkuuta 2008

Saa-Ta-Na

Anteeksi vulgääri otsikko.

Mutta kun tänään ajoi kuvan auto edellä. Ensin kiinnitin huomiota helluntailais-kala-tarraan joka oli autoon liimattu. Tässä tarrassa kalan sisällä luki vaan että SATAN. Eli kuski taitaa olla Saatanan kalasaalista. Sen lisäksi Rekkari oli S AT 555. Varmaan kiva kaveri...

Siitä päästään sitten tilittämään päivän tapahtumat ja vaikeudet. Aamulla lähdin kuuden jälkeen ajelemaan ja olin kasilta jo autokaupoilla. Ostin E220CDi mersun kohtuu hyvillä varusteilla ja vain 162tkm ajettu ja omistajana ollut vain yksi 34 vuonna syntynyt pappa. Siitä saa joku hyvän pelin. Siitä lähdin sitten ajamaan Stuttgartiin hakemaan yhtä autoa, mutta matkan varrella oli ihan älyttömästi ruuhkaa ja juutuin siihen, niin pitkäksi aikaa että olin Stuttgartissa pankissa vasta klo 12.15. Minulla on Commerzbankissa tili Olpen konttorissa ja pankista halusivat soittaa sinne. Yllätys olikin että Olpen konttorissa on 12-14 mittagspause elikkäs ruokatunti, ja piti venata 14 asti. Sitten sain rahat ja pääsin palauttamaan autoa vuokraamoon ja menin hakemaan autoa liikkeestä. Siitähän se ilo sitten alkoi. SchwabenGarage niminen paska-lafka (joka muuten on sivumennen sanoen mm. Volvo, Jaguar, Maserati -merkkiliike) oli tehnyt autoon huollon, mutta ei ollut nollannut tietokonetta eikä leimannut huoltokirjaa. Ääliöiltä meni 2 tuntia aikaa ajotietokoneen nollaamiseen ja huoltokirjan leimaamiseen. Äijät vakuutteli kovasti että kilpipaja on auki 18.00 asti. Ei ollut. Oli vain 17.00 asti auki. Koko aikataulu meni ihan poskelleen sen takia. Harmittaa, että kilpipajalta oli niin pitkä matka takaisin, muuten olisin käynyt naarmuttamassa pilalle jonkun Maseratin. Ihan 101% varmasti...

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Onko tämä nyt rasistista?


Tässä taannoin kun kukkahattutätit keksivät että neekeriä ei saa olla perinteisen Fazerin lakritsin kyljessä. Nyt kun oli rinnakkain vanha klassinen neekeripakkaus ja uusi tasapaksu-eu-normit-eikä-ketään-syrjivä rakkaus, niin kyllähän tästä ja käy ilmi, että tämä vanha oli todella tyylikästä designia. Uudessa versiossa on neekeri muutettu tyhmän näköiseksi kukaksi. Tällainen toiminta se vasta rasIstista minun mielestä vasta onkin. Kun alkuperäinen pakkaus on tehty, niin ei sitä ole tehty tummaihoista loukkaavaksi vaan tummaa miestä on pidetty eksoottisena ja erikoisena ja siksi otettu maskotiksi. Ärsyttää tuollainen vanhojen tuotemerkkien tuhoaminen.

Kohta varmaan kielletään mustapekka peli, mustaryssä paukku ja mustikkakeitto.

Ne vakoilee meitä! (osa 2) - paranoia.

Ai noi koirat vai?

Eikun EU. Tänään siitä Helsingin Sanomissa kirjoitettiin:

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/EU-parlamentti+haluaa+bloggaajien+taustat+selville/1135237416713

Että meikäläisen blogikin voi kiinnostaa EU-miehiä. On sitä aikohin eletty.

Tässä tuli muuten samalla mieleen mietiskellä, mikä on minun blogini pääasiallinen sisältö. Kymmenkunta minuuttia asiaa mietiskeltyäni sain sen itselleni selväksi. Senhän täytyy olla roskaa. Juurikaan missään kohdassa blogissani ei oteta kovinkaan paljoa kantaa mihinkään eikä se muuta maailmaa.

Tekisi mieleni tällätä tähän sosiaaliturvatunnusta ja kalsareiden väriä myöten henkilötiedot, mutta enpä taida. Kaverit tuntee minut ja loppujen ei tarvi. Jos tällään ne yhteystiedot siihen niin hukun roskaan ja joku paavo käy vuokraamassa traktorin mun henkilötiedoilla. Ja senpä vuoksi en usko että kukaan haluaa omia henkilötietojaan antaa mihinkään blogiin. Ja toinen asia on tuo sairaalloiseksi jo Suomessa ja Euroopassakin muuttuva tapa haastaa ihmisiä oikeuteen mitä typerimmistä asioista.

Loppuviikoksi on taas muutakin tekemistä kuin kirjoitella blogia. Olen juuri junalla matkalla kohti Tamperetta ja sieltä Saksaan. Jotain autojen kanssa kählyytä oli siellä ja yritän palata vielä yhden kiesin kanssa mahdollisimman nopeasti takaisin Suomeen. Lauantaina kun olisi kotona niin olisi hieno juttu!

Ai niin ja tuo kuva tuossa alussa. Rasmus oli viikonloppuna hoidossa ja pärjäsi pikkukoiran kanssa hyvin. Rasmus oli käynyt uimassakin ja siitä sain hauskan videon ja tälläsin sen YouTubeen. Tuosta videosta kannattaa yrittää pysäyttää sellainen kohta, jossa koira on juuri lentämässä veden päällä. Näyttää hauskalta!

http://uk.youtube.com/watch?v=zL_U49hydEk

maanantai 23. kesäkuuta 2008

Team Hiase




Hahhah. Toin kaverille X5 BMWn tilalle Toyota Landcruiserin. Moinen takinkääntö ja merkin vaihto piti kostaa teippaamalla auto tyylikkäästi Toyotamiehelle sopivaksi. Eikös ole komea! Mä en ymmärrä miksi noi tarrat piti repiä pois?

torstai 19. kesäkuuta 2008

Naantalin matkustajasatama

Saavuin Ruotsin halki ajamalla Kapellskäriin ja sieltä Finnlinesin rahtilaivalla Naantaliin. Menin hakemaan siirtokilpiä tullista ja ensinnäkin kiinnitin huomiota rakennuksen hississä tyylikkäisiin väreihin ja siihen että hissi oli rakennettu vuonna 1974, eli tuo jalo kuljetuslaite oli samaa vuosikertaa itseni kanssa.

Matkustaja terminaali oli uskomaton! Aika oli pysähtynyt tuonne jalolle 70-luvulle. Tuosta aulasta voi aistia sen ruotsinlaivalle lähtemisen jännityksen. Jotenkin mieleen palasi pikkupoikana tehdyt laivaylitykset. Ihan mieletön nostalgia pläjäys ja sen lisäksi tuo aula rupeaa näyttämään tänä päivänä jo mielettömän hyvältä tuollaisena vanhana. Vai mitä olette mieltä?




Tämäkin tuoli oli aivan mieletön. Sen lisäksi siinä oli hyvä istua. Kannattaa huomata kuvassa myös pylväät jotka on tehty käsittelemättömästä betonsita joissa on näkyvissä paljon kiviä.

Remontin korjausta Saksassa

Olen ollut vähintäänkin hiljaa tässä blogissa viime aikoina. Syy löytyy siitä että olen yrittänyt vääntää remontteja loppuun Saksan kämpillä. Yllä olevassa kuvassa näkyy listan pätkiä. Kuvittelin että yhteen huoneeseen on runsaasti listamateriaalia, että pitäisiköhän jättää osa ostamattakin, mutta sitten lopulta jäi ylhäällä olevassa kuvassa olevan määrän verran yli.
Tuossa kuluneen viikon aikana tuli tehtyä seuraavia asioita: eteiseen uudet tapetit ja lattialaatoitus saumauksineen, ruokahuoneeseen listat maalauksineen, olohuoneeseen listat, molempiin makuuhuoneisiin listat. osoittain tapettejen vaihto ja aulan maalaus keskikerroksessa, keittiöön tasojen kiinnitys ja tasojen reuna silikoonit, kaappien alle koristelevyt, vessaan uusi vedenlämmitin, keskikerrokseen listat aulaan jne, jne. Romut kannoin pois paikoilleen varastoon ja paljon muuta. Keskimäärin työpäivät venyivät tuollaisiksi 14 tuntisiksi, mutta lopulta sain kaikki jokseenkin kivaan järjestykseen.
Tein noista sisältä kuvatuista kuvista youtube videon, niin sen voi käydä katsomassa linkistä:
Sitten kun sain hommat valmiiksi noin 2 yöllä, niin kello soi seuraavana aamuna jo 5.00 ja 6.00 oli lähtö ajamaan pois Saksan, Tanskan ja Ruotsin halki. Liikennettä oli riittävästi ja kun saavuin ruotsiin niin laskin että Ruotsin halki ajettaessa pitää pitää keskinopeutta 112 kmh yllä koko ajan jotta ehtisi puoleksi yöksi perille satamaan (silloin viimeistään piti olla kirjautumassa laivaan ja sen lisäksi kilvistä loppui vakuutus tasan puolilta öin). Ehdinkö? Alla olevassa kuvassa on vielä 237 km jäljellä ja navi uskottelee että ehtisin puolille öin perille.
No hyvinhän sitä ehti, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Jäi reilusti aikaakin ja keskinopeuttakin sain aikaiseksi 117 kmh. Ihan kiva. Ennenkaikkea se että pääsin takaisin kotiin. Matkaa kertyi 1595 kilometriä ja aikaa meni saksa-tanska-ruotsi laivaylityksien kanssa 18 tuntia. Omasta mielestä oli hyvä suoritus, eikä unta tarvinnut paljoa sen jälkeen houkutella.



sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Linux on nykyään kaikkialla!


Meillä jopa pesukoneessa. Mielenkiintoista on se, kumpi oli ensin? Saksalainen pyykinpesuaine vai käyttöjärjestelmä. Sen kun joku selvittää mulle niin tarjoan jäätelöt! (vaniljaeskimo-varaus)

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Mitä järkeä on tuollaisessa auton sisustassa?


Kävin Alfa Romeon merkkiliikkeessä ja siellä oli myynnissä uusi avo-Alfa. Autossa oli tuollainen näin äkkiseltään hyvän näköinen sisustus. Mutta-mutta-mutta. Vaikka kyseessä on periaatteessa ajamaton auto, niin kuskin penkin reuna oli jo mustunut siitä että kyydissä oltiin käyty istuskelemassa. Näyttää varmasti tosi hyvältä 100tkm ajelun jälkeen. Vaikka en minä Alfaa ostaisi vaikka siinä olisi Gepardi-penkit ja Super-Puuma boosteri.

Ääk.

On jäänyt muutama päivä väliin blogin kirjoituksessa, koska on ollut vähintäänkin riittävästi tekemistä. Maanantaina etsiskelin Toyotan Landcruiseria kaverille, joista useimmat olivat aika huonoja ja sitten sattui silmään yksi joka oli muutoin loistava mutta edellisellä viikolla oli satanut rakeita, niin että katossa on pieniä lommoja. Nuo lommot on kyllä niin korkealla että ne näkee vain keskivertoa parempi koripalloilija. Sitten kuitenkin kaukana, kaukana tuosta paikasta Nürnbergin ja Münchenin välissä oli Toyotan merkkiliikkeessä myynnissä tyylikkään metallimusta auto Toyota-Team moottorinohjausyksiköllä jne. jne. Kertoivat että se on hyvä ja että se on heiltä uutena myyty ja kaikki huollot on tehty heillä etc, etc. Niinpä päätin mennä kotiin nukkumaan ja lähteä aamulla 4.30 ajelemaan tuota autoa ostamaan. Kerrottakoon jo tässä vaiheessa että sunnuntai-iltana vuokrasin Nissan Micran 1.0 koneella koska tuo oli koko kentän halvin auto ja hintaan sisältyivät kaikki kilometrit. Yllä oleva kuva todistaa että olen jo hyvän matkaa menossa 5.30 aamulla auringonlaskun aikohin. Olinkin jo puoli yhdeksältä perillä, MUTTA...

Se autohan oli ihan hirveä viritys. joka puolella klommoja ja esimerkisi kuskin ovi oli kulunut noin pahasti. Tämän on täytynyt olla mr. Loordin käytössä tms. Sen lisäksi kuskin nahkapenkki oli melkein puhki ja takapuskuri vaihtokunnossa. JES! Tämän takia minä ajoin sitten 450kilometriä yhteen suuntaan!
Onneksi sain vähän hyötyä tuosta reissusta, koska osittain ajelu lyhensi matkaa mennä katsomaan C70 cabrio Volvoa yhdelle toiselle kaverille. Tämä auto olikin loistavassa kunnossa ja kaupat syntyivät. Tässä välissä olin saanut hyvän tarjouksen siitä pikkuisen raevaurioituneesta autosta ja päätin lähteä vinguttamaan takaisin Aachenin lähelle. Ja edelleen Micralla... Matka eteni hyvin ja pidin Micran mittarin jokseenkin tapissa, tai siis ei sitä saanut kulkemaan yhtään sen kovempaa. Ehdin juuri ja juuri palauttamaan auton sen vuorokauden puolella, jolloin autoon oli kertynyt 1650 kilometriä lisää (vuokrattaessa niitä oli mittarissa 250). Tästä lystistä maksoin kokonaisen satasen. Muutoin homma ei olisi kyllä onnistunut, mutta jotenkin ihmeellisesti matkalle ei sattunut kuin yksi stau, jossa olivat saksalaiset kolistelleet autojaan. Kuvasin tästäkin videopätkän, jos jotakuta kiinnostaa kurkistaa (tuskin näitä tarinoita edes kukaan lukee...)
Matkan varrelta pitää kertoa pari hauskaa juttua mitä näin, mutta en ehtinyt ottamaan kuvaa: 1) lihatukun auto jonka kylkeen oli teipattu valokuva tyttösestä olla oli bratwursteista tehty pieni mekko. Sen lisäksi kyljessä luki: lihatuotteita. 2) Wanha kunnon T3 paku jonka takaikkunaan oli teipattu teksti: Geschwindigeit ist Hexerei! - Nopeus on noituutta! Sen nähdessäni tuli kyllä mieleen vanha kunnon Romu.


Sainpa vielä ajoissa tuon Lantikankin matkaan mukaan ja pääsin ajelemaan takaisin kämpille, jolloin päivälle kertyi mittaa loppujen lopuksi 4.30-22.00 eli 17 ja puoli tuntia + yli 1200km. JEES! Sitten vielä joku kehtasi soittaa että ehditkös käymään ajamassa 300 km lisälenkin hänen lähettämänsä vanhan taksimersun ilmoituksen perässä. En ehtinyt enkä aiokaan ajaa.


Ostin muuten uuden digitaalikameran hajoneen Sonyn tilalle. Saapa nähdä minkälaista laatua tuo Pentax tekee. Vehkeessä on 7x optinen zoomi, mutta siitä huolimatta kapine on aika pienikokoinen. Kokeilin äsken yöohjelmaa ja sehän teki ihan kohtuullisen kuvan tuosta vanhasta tornista toisen makkarin ikkunasta ottaen. Ihmettelin vain että mitä ihmeen viivoja tuossa tornin vasemmalla puolella näkyy, mutta sitten tajusin että sehän on naapurin telkkariantenni.
Olen muuten värkännyt remonttia kuin edesmennyt puuma ja ollut yhden päivän sairaanakin, mutta siitä sitten lisää vaikka huomenna.


maanantai 9. kesäkuuta 2008

Ansa

Olisikos tuossa ansaaa kerrakseen. Itse ainakin menin ja laitoin auton parkkiin ja muutoin olisi tullut sakko, paitsi että näin että lihamestari oli kirjoittelemassa sakkoa viereiseen autoon ja sitten piti oikein etsimällä etsiä että miten himputissa tähän saa pysäköidä. No kiekolla tietty.

Metka duuni


Tänään aamulla kun lähdin ajelemaan, niin joku oli ruiskumyrkyttämässä viiniviljelmiä helikopterilla. Jätkä veivasi kuin vanha puuma rinteitä ylösalas.
Sain toimituksesta kuvattua parit videoleikkeetkin. Tämä voisi olla minusta kiva duuni.
*update*
Torstai aamuna olin järjestelemässä ylimääräisiä remonttitarvikkeita ja muuta romua ullakolle ja huomasin että mun Zellin kämpän vastarinteellä ajettiin taas helikuupperilla, niin kuvasin siitäkin videon
*update*

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Terveisiä ... suomesta.


Matkamuistomyymälässä oli myytävänä Suomi alushousut. Maamme nimi oli isolla takapuolella. Onko Suomi mistä vai vaihdetaanko otsikkoon m-kirjain l-kirjaimeksi... Tyhmä juttu.

lauantai 7. kesäkuuta 2008

Voi itku.


Tämä vanha avo-golffi on ollut mulle rakas, mutta nyt elämääni yksinkertaistaakseni ajattelin pistää sen myyntiin ja tietenkinhän se meni kaupaksi.

Normaalisti tulee hyvä mieli kun saa auton myytyä, mutta nyt tuli vähän haikea tunnelma. Tuosta luopuminen oli jotenkin niin lopullista ja jotenkin tuo auto oli mun kaveri, jonka menin myymään ja sitten vain maksan laskuja sillä rahalla. Olen minäkin aika kehno ihminen. Vaikka ihan hyvän hinnan sain kyllä.

Puutarhatuolien arvoitus


Meidän talomme taakse metsään on ilmestynyt 2 puutarhatuolia. Ensin ne olivat nipussa päällekäin. Nyt ne on aseteltu niin että meitä voi seurata reality tv tyyliin. Tällä viikolla näytti vielä lisäksi tuolien viereen heitetyn tyhjän bonus tupakkapussin. Kuka meitä vakoilee?

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Arvatkaa mitä tästä seuraa?


Joku vastaisi että perunan istutus, mutta minä vastaan että selkäkipu.

Voi kukkia...


Ei ole nyt kyse yhdyssana virheestä vaan siitä, että voi näitä kukkia. Leviävät kuin Jokisen eväät. Haluaisiko joku tulla kaivamaan nämä yksitellen juurineen irti?

maanantai 2. kesäkuuta 2008

Käpyauto


Näin tänään kaupungilla tämmöisen sata-amppeeri Datsunin. Taiteilija oli päällystämässä parhaillaan autoa kävyillä käyttäen liimana jotain sikaflexin tapaista. Uljas laite! Oravat tykkää!