keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Karttoja hyvältä vuodelta


Löysin siivotessani isän vanhoja karttoja, mukaanlukien Suomen tiekartat vuodelta 1974.

Ajattelin ensin, että nyt tulee hauska blogimerkintä näistä kartoista, mutta ei. Aikalailla samassa paikassa nuo tiet menevät. Ei noita tuossa mittakaavassa näkyvästi ole juuri uusiin paikkoihin siirrelty. Vähän ehkä parannettu. Ko. kartat kelpaisivat vieläkin navigointiin Suomessa. Ehkä minäkin vielä kelpaisin johonkin, kerran vuodelta 1974 olenkin.

No joo. Taidan heittää nuo kartat roskiin, jollei joku äkkiä ilmoittaudu niitä halajavaksi.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Vanhan jäärän jorinoita



Kyllä tämä uusi pullamössösukupolvi on jäänyt monesta paitsi.

On intternetit ja windödsit.

Toista se oli ennenvanhaan. Satuin löytämään wanhojen sarjakuvien keskeltä vanhan Mikrobitti-lehden.

Ei ollut hiirtä kuin rikkailla tietokoneessa siihen aikaan.

Ehkä kuitenkin nykyään ajatellen hienointa antia näissä vanhoissa lehdissä oli ohjelmalistaukset. Tuollaisen muutaman sivun kun naputti tietokoneelle, niin siinä oli sitten ilmaiseksi saatu hieno peli tai ohjelma.

Tuommoisen listauksen naputtaminen ei ollut ihan mikään iisi homma, kun jos yksikin merkki meni pieleen niin pahimmillaan kone vain kaatui. Ja koska käytössä oli kasettiasema, niin eihän sitä millään malttanut tallentaa sitä ensin ja eikun uusiksi.

Nyt vuosien jälkeen ko. lehteä lukiessa oli huvittavampaa vielä ehkä lukea lukijoiden kirjepalstaa, jolle joku oli kirjoittanut kyselyn, että kun minä nyt kirjoitin tällaisen listauksen tietokoneelle, niin sain sellaisen ja sellaisen virheilmoituksen. Missä vika?

Asiaan oli kyllä vastattu hyvin asiallisesti ja kerrottu miltä ohjelmariviltä kannattaa kirjoitusvirhettä hakea.

Ennenkaikkea tässä herätti huvitusta, mutta toisaalta lopulta kunnioitusta se into ja vimma saada tuo surkeahko ohjelma toimimaan. MikroBitti taisi ilmestyä noihin aikoihin 10 kertaa vuodessa. Joten kun tuo lehti on tullut kotiin on ohjelma naputettu koneelle. Sen jälkeen sitä on varmaan useampikin ilta yritetty saada toimimaan. Kun sormi on ns. mennyt suuhun on lähetetty perinteinen kirje jolla on kyselty neuvoja. Tähän mennessä on varmaankin seuraava lehti jo periaatteessa kasattu, joten vastaus ei tullut ehkä seuraavassa vaan vasta sitä seuraavassa numerossa, eli noin 2-3 kuukauden kuluttua.

Kuinka monella riittäisi kärsivällisyys ja mielenkiinto tuohon enää nykyään?

Eipä silti. Yksi kaveri kertoi joskus 70-luvun lopulla olleensa jo tietsikkahommissa ja olivat käyneet sitten lataamassa yhden uuden ohjelman jollekin keskustietokoneelle viikonloppuna, kun konttorissa ei ollut työntekijöitä. Ohjelma oli reikäkorteilla ja mahtui juuri ja juuri pakettiautoon. Kaikki nuo kortit piti työntää koneeseen järjestyksessä. Jos yksikin kortti olisi mennyt väärinpäin tai väärässä järjestyksessä olisi koko homma mennyt pieleen ja lähtenyt uudestaan alusta.

Se vasta vaatikin rautaista ammattitaitoa!



Voisitko kuvitella innostuvasi naputtamaan tällaisia listauksia koneellesi? Entäpä kiinnostaisiko lehti jossa on tällaisia listauksia parikymmentä sivua? Mielenkiintoisena yksityiskohtana on tällä sivulla myynnissä oleva modeemi. Jollet älyä miten tuo vehje toimii, niin se toimii niin että puhelimesta otetaan luuri ja se laitetaan tuohon modeemin päälle. Sen päälle laitetaan sitten kaikki mahdolliset peitot ja tyynyt ja muut jottei puhe tai muut äänet häiritsisi tiedonsiirtoa. Maksimissa päästään 300 baudia nopeuteen. Jos ihmettelet mikä ihme se baudi on, niin se on ranskalaisten keksintöjä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Baudinopeus
Suomeksi tuo nopeus on sitä että jos siirtää pelkkää tekstiä, niin ehdit sitä yleensä lukea nopeammin kuin mitä sitä ruudulle ilmestyi...



Ei suotta hienoa grafiikkaa!!! (Ja tietenkin ja edelleen tuttuun tapaan kuvat saa isommaksi klikkaamalla).

torstai 22. syyskuuta 2011

Autoton päivä


Tänään kuulemma vietetään autotonta päivää.

Ajattelin juhlistaa sitä ajamalla ainakin 500 km.

Tämmöisten autottomien tai älä-osta-mitään päivien järjestäjät ovat vähän tyhmiä. Monta vuotta olen ihmetellyt miksi ko. päivästä aletaan puhua vasta kyseisenä päivänä. Eihän sitten ehdi tekemään enää mitään järjestelyjä ollakseen esimerkiksi ajamatta autolla.

Voi Esko minkä teit!



Viime sunnuntain hesarin sarjakuvissa Karvinen oli mykistävä.

Onko totta että mun liiterin purkamiset ja kivien asettelut ei kiinnosta ketään... ZZZ!!!

(Kuvaa klikkaamalla saa sarjiksen isommaksi).

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Ilmastonmuutoksen aikoja


Saksalainen rengaskauppias antaa talvitakuun. Syyskuussa talvirenkaat ostaneet saa rahat takaisin jos talvi ei tule.

En tykkää talvesta joten sellainen vaihtoehto olisi kyllä kiva. Tosin ei se kylmä vesikelikään ole mistään kotoisin.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Viininkorjuun aika


Sepä näyttää olevan käsillä. Määrällisesti noita on kuulemma tänä vuonna paljon.

Pitäisiköhän mennä töihin keräämään niitä vai lähteä ajeleen Tojotalla kotiin? Olisipa joskus vaan aikaa tehdä mitä huvittaa.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Miksi se on laite?


Onhan tuolle keksinnölle montakin huvittavaakin nimeä, mutta miksi tässä Starkin ilmoituksessa se on Wc-laite? Eikö se ole mieluummin vaikka wc-istuin? Vai viittaako tällainen nimeäminen ennemmin siihen että se ei kestä istumista?

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Frankfurt IAA 2011


Kävinpä automessuilla ja vieläpä maailman isoimmilla semmoisilla.

Eipä ollut suotta elämys ja jaloille kurjimus.

8 tunnin tallaus ja osa jäi vieläkin käymättä.

Jos haluat katsoa sellaisen kuusi sataa auton kuvaa, niin linkki moiseen hulluuteen on:

https://picasaweb.google.com/103805634053188076640/IAA2011Frankfurt


Digikamerastahan loppui tietenkin akku ja jatkoin kännykällä kuvausta. Näkyy laadussa...

Jos nyt listaan ajatuksia mitä tämä autonäyttely herätti niin päällimmäisinä jäivät seuraavat:

-Mattavärit. Varsinkin mersun mattametallihopea oli hieno, mutta paikkamaalauksessa varmasti maalarin painajainen
-Konseptiautojen renkaat. Aivan ihmeellisiä monivärisiä kuviointeja. Tiellä noilla ei varmasti voisi ajaa, mutta paikallaan seisovassa autossa näyttävät hienoilta.
-Tungos. Onko noin paljon ihmisiä oikeasti olemassakaan?
-Seatin konseptiauton huono maalaus. On tainnut tulla kiire, kun maalipintaan oli jäänyt roskia ja huonosti hiottua pakkeliakin löytyi
-Ruskeat, vihreät ynnä muut ihmeelliset värit. Näyttävät nyt just hienoilta, mutta ovat varmasti kamalia ja todella MustaPekka kädessä jos niitä muutaman vuoden päästä haluaa myydä jollekin
-Vety / Sähköautot. Varmasti rupeavat kelpaamaan jos polttoaineiden hinnat vieläkin nousee
-Likaiset autot. Muutama kestotestattu auto oli näytteillä. Vaikkapa maailman ympäri ajettu MB. Erikoista oli se että ne oli lakattu / vahattu kuran päälle, ettei likaa voi mitenkään messuilla kävijä raaputtaa pinnasta pois!
-Ladan mainos Lotuksen formulassa (kyllä siihenkin löytyy tuolta kuvista lähikuva)
-diesel-porsche vetokoukulla. Sitä se VAG yhteistyö teettää
-ranskalaiset konseptiautot. Kyllä ne pojat sitten osaisi varmaan suunnitella ufonkin (joka ei varmastikaan lentäisi, ei ainakaan kostealla tai kylmällä ilmalla, mutta silti näyttäisi 3000-luvun tuotteelta).
-venäläiset/intialaiset yms. jotka haluavat ottaa itsestään tai vaimostaan kuvan auton vierellä niin että otetaan poseerausasento ja kosketaan yhdellä tai kahdella sormella autoa. Olisiko ollut kiva jos minä olisin ollut näissä jokaisessa kuvassa auton edessä?
-johtuen edellisestä kohdasta. Ei käynyt kateeksi ne kaverit jotka kävivät pyyhkimässä noita sormenjälkiä autojen pinnasta.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Automarketti


Käväisin tänään autotorilla. Idea on se että ihmiset tulevat myymään autojaan kirpputorityyliin drivein leffateatteriin.

No autot oli aikalailla roskaa, mutta sitä minä vain ihmettelen, että kuka haluaa vielä tänäpäivänä mennä katsomaan autoon tuulilasin läpi aaltopeltihökötykselle heijastettavaa leffaa ja kuuntelemaan äänet oman autoradion kautta. Ehkä sitten Saksalainen. Kysymyksiin miksi ja kuinka moni en osaa vastata.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Uskomattoman edistyksellinen virheilmoitus


Kävin tietokonekaupassa.

Jotenkin mua huvitti tuo mahtavaa Applea mainostava tietokone näyttö. Mainosten päällä kiilui virheilmoitus.

torstai 15. syyskuuta 2011

Palapeli alkaa olemaan valmis


Jokin aika sitten postasin kuvan liiteristä joka oli palasina.

http://jarmovartiainen.blogspot.com/2011/08/palapeli.html

Pari kuukautta se sai odottaa, ennenkuin sen sai kasaan. En mä kyllä kokoaikaa sitä kasannut, mutta pari vajaata päivää kuitenkin.

Tommoinen siitä nyt tuli. Sateessahan se piti koota eikä auringonpaisteessa. Ja että mä inhoan syksyä, sadetta, markää, kylmää ja kipua. Miksi se talvi aina tulee?

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Oikein päin vai väärin päin?


Kenellä se on oikein oikeus sanoa mikä on oikein päin tai väärin päin?

Tämä tuli mieleen, kun törmäsin netissä kuvaan maailmankartasta jossa projektion keskipisteenä on Austraalia. Ihan hölmöltä näyttää koko karttakäkkylä. Suomikin on ihan vammaisen muotoinen (eikä ainakaan tässä projektiossa kukaan kehtaisi puhua suomineidosta).

Kuvaa klikkaamalla saa sen taas tietenkin isommaksi.

Samalla voi miettiä sitä että miten mahtaa olla monen muunkin asian suhteen, onko se oikeasti väärin vai oikeinpäin? Se kirottu kravaattikin solmitaan juuri niin kuin se on aina solmittu.

torstai 8. syyskuuta 2011

Porakoneiden eroja?


Mitä eroa on halpismerkin akkukoneella ja vähän kalliimmalla?

Kaverin kanssa vertailtiin tänään Boschia ja PowerPlus akkukonetta.

Ainakin nuo symboolit oli paljon puhuvat. PowerPlussassa on heitä roskiin symbooli ja Boschissa oli älä-heitä-roskiin symbooli.

Pahoittelut huonolaatuisesta PowerPlus kuvasta, kun kännykkä on mallia heitä-roskiin, varsinkin sen jälkeen kun se oli puolituntia järvessä ja kun se nyt viimeksi putosi ja siitä halkesi näyttö, mutta eiköhän tuosta idea selviä.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Ei oo helppoa olla vanha jäärä


Jotenkin vielä muistan, kun joskus oli jännä saada vaikka Bilteman uusi kuvasto ja ihmetellä mitä ihmeen viisareita ja ruuveja siellä oli myytävänä.

Nyt ei voisi oikeastaan vähempää kiinnostaa. On täytyy myöntää että selasin kuvastoa, mutta siellä oli jokseenkin samat romut kuin 5 vuotta sitten.

Mä en oikeastaan halua ostaa enää mitään, joskus vain joutuu ostamaan jotain. Eikä silläkään enää tunnu olevan mitään merkitystä kuka ajaa vormulalla rataa nopeiten kierroksen.

Se tarkoittaa vain sitä että minusta on tullut vanha kääpä ja jäärä.

Ennen tuli odotettua vaikka formulakisaa innolla (tai sitten piltemannin katalookia). Nykyään ei jaksa oikein odottaa mitään (paitsi ehkä sitä että saa nukkua myöhään ja silloinkaan ei kuitenkaan nukuta myöhään).

Joku ajaa sillä formulalla kovaa ja Bilteman kuvastossa on ne samat viisarit. Kaikki tulee kuitenkin ja kun on sen aika.